Miten, oi MITEN voi normilenkki jännittää niin kovasti että

A: Saa päivän aikana kehiteltyä itselle niin megaväsyn ettei meinaa jaksaa lähteä lenkille

B: Väsymyksen hellitettyä jonkin verran ja päätöksen lähteä vihdoin lenkille saa mahansa niin sekaisin ettei meinaa päästä wc:stä ulos

C: Sitten kun vihdoin pääsee ulos niin saa kehiteltyä itselle niin kovan migreenikohtauksen että tekee mieli vaan käpertyä lenkkipolun varteen kerälle oksentamaan

Aivan käsittämätöntä. Mä en missään vaiheessa itse tiedostanut sitä jännitystä. Siis kun yleensä mulle tulee sellanen jännä tunne vatsaan ja kurkkuun kun jännittää. Nyt ei mitään. Alitajuisesti vissiin vaan hirvitti joku. Mikä? En tiiä. Töiden jälkeen kun olin syöny ja kävin käppäileen Penan kanssa kirjastossa niin käperryin lukeen sohvalle kirjaa 45minuutiksi. Sit päätin raahata ahterini ulos ja sinne lenkille mikä oli ohjelmassa. Seuraavaks huomasinkin etten meinaa päästä ulos millään kun mahassa rupes kiertämään niin sikana. Ravasin wc:ssä 3 kertaa ja sitten otin ittee niskasta kiinni ja päätin lähtä yrittään. Pääsishän sieltä takas jos maha ei anna periksi. Noh, mahaväännöt unohtui heti kun annoin vaan mennä. Jonkin aikaa juostuani huomasin että silmiä särkee ja seuraavaks päätä. Yritin rentouttaa itseni ja unohtaa kivun. Eihän siitä mitään tullu. Tuntu että aurinko yritti porata reijät mun kalloon silmien kautti vaikka mulla oli aurinkolasit päässä. Ihan kunnon lasit. Millään halvis paskoilla en voi edes olla. Tuntu vaan että ne ei auta yhtään mitään. Päässä mulla oli levee (15cm) panta ja syytinkin sitä kera auringon kivusta, että ois pitänyt olla päässä lippis/pipo tai vastaava niin tältä ois säästytty. Pääsin suunniteltua lenkkiä melkeen puoleen väliin kun käännyin sellaiseen suuntaan että aurinko porotti kirkkaalta taivaalta suoraa kohti. Pystyin jatkamaan jotain 100metriä sinne suuntaan kun oli pakko kääntyä takaisin. Muuten ois räjähtäneet silmät päästä. Tai siltä se siis ainakin tuntui... =/ Jouduinkin kävelemään takaisinpäin mennessä useita pätkiä kun tuntui että muuten aivot hölskyy ulos. Yritin kävelypätkien aikana venytellä niskaa/hartioita että saisin kivun laukeamaan eli vissiin alitajuisesti kuitenkin tajusin jännittäväni niskoja. Ei helpottanut täysin mutta sinnillä välillä juoksin ja pääsin kotiin. Lysähdinkin sisällä kyykkykerälle päätäni pidellen ja seuraavaksi huomasin kiisteleväni miehen kanssa siitä mistä kohtaus johtui. Minä syytin aurinko+panta yhdistelmää mutta mies jännitystä ja perusteli kantansa todella hyvin. Olin siis koko Ylläs reissun ollut kyseisellä yhdistelmällä ilman mitään ongelmia. Loppupeleissä mies olikin oikeassa. Kohtaus meni kotiin päästyäni nimittäin täysin ohi kymmenessä minuutissa!

Kaikista eniten tuossa jutussa ottaa päähän se seikka että useasta kävelypätkästä huolimatta keskituntinopeuteni loppupeleissä oli 10,3kmh!! Eli sumsummarum : Ilman jännitystä olisin juossut elämäni tähän mennessä kovinta vauhtia!
Että ottaako päähän. NO EI YHTÄÄN!

homer.jpg