Pidin viime viikon minibreikiä rehkimisestä. Kroppa rupes kremppaamaan useammasta paikasta niin päätin että on aika pysähtyä. Esim vasemman puoleinen lonkka ja alaselkä plus oikeanpuoleinen olkapää vihoitteli. Tuo alaselkä ei nyt mitään uutta oo, mutta on ollu hilijaa jonku aikaa ja kun rupes vihotteleen enemmän ja enemmän viime aikoina niin ei kiva... =/ Tuo olkapää jutska taas on sit Penan vika! Olin lähössä tässä muutama viikko sit Penan kanssa lenkille ja hyvä kun ulko-ovesta pääsin ulos niin Pena oli jo remmin päässä eli sen 8metriä mun eellä. Juoksi täysiä sinne päähän ja mulla valitettavasti ote piti flexistä. Nykäs makiaisesti. Hyvä kun ei lähteny olkapää paikoiltaan. Sen jälkeen vihoitellu mukavasti.

Oon viime aikoina jättänyt suurimmanosan härveleistä lenkille lähtiessä kotiin. En ees joka kertaa oo ottanut aikaa. Ihanan vapauttavaa!!! Sillon tällön sujauttanu joko puhelin taskuun (jossa sport tracker) tai gps käsivarteen niin nään matkan pituuden. Siitä pakkomielteestä en ihan heti pääse irti..nimittäin että pakko tietää matkan pituus. Syy siihen että sykemittari on jäänyt kotiin on että en oo missään vaiheessa päässyt sinuiksi sen kanssa. Mua hermostuttaa se. Syke nousee kun pelkästään aattelen sen olemassaoloa. A totes ykskerta että "kyllä sä tunnet millon sun täytyy hidastaa ja ihan sama kait se on meneekö siihen lenkkiin tunti vai kaks". No aivan... kyllähän sen tuntee millon plussi huitelee taivaissa ja kun en treenaa mitään varten kuin itseäni niin ajalla ja muilla ei merkitystä.  Plus missään vaiheessa en oo laskanut kalorikulutusta. En ees siinä vaiheessa kun pudotin painoa. Söin vaan normisti ja vältin suurempaa herkkujen syömistä ja liikuin paljon. Siitä tuli vaan tapa merkata kaikki kellon antaman lukemat ylös. Ja uskokaa tai älkää, mutta en oo ikinä noudattanut mitään dieettiä. Muistaakseni sport lehden yhdessä kolumnissa väitettiin että jokanen nainen on VARMASTI kokeillut elämänsä aikana jotain dieettiä, ainakin yhtä. No en muuten oo! HAH!