Oon tullu siihen tulokseen että mä olen helkkarin hyvä sabotoimaan itseäni. Mikä johtuu kyllä ihan täysin uskon puutteesta. =/ 
Asetan tavoitteita uskomatta kuitenkaan todella pystyväni niihin.
Niinkuin esim se leuanveto. Tavoite oli että kesään mennessä menee se yks viimestään. Oli "treeniohjelma" jonka mukaan tein. Heti kun omiin merkintöihin rupes tuleen merkintöjä että hyvin menee ja edistystä on niin treenaus jäi. Ai miks? Jaa-a. Iski epäusko. Missään vaiheessa en uskonut todella itseeni että joskus sen leuan oikeesti vedän. Saati siihen kesään mennessä. HUOH!

Ja nyt viikonloppuna oli puhe miehen kanssa juoksemisesta. Tietämättä mun halusta juosta pidempiä lenkkejä (ei lue tietääkseni tätä blogia) ehdotti että rupeaisin treenaan maratonille tai puolikkaalle. Itseasiassa mies uskoo että mulla menis se puolikas jo nyt. HAHA! *pyörittelee silmiään*   Heitti että juokse vaikka alussa joitain viikkoja pari kertaa viikossa se 10km ja sit otat ohjelmaan jossain vaiheessa 15km ja jne. Jäin miettimään asiaa ja mielessäni lupasinkin tehdä niin. Kuis kävi? Alotinki tällä viikolla? Nojoo kyllä, mutta en sinä päivänä kun itselleni lupasin eli keskiviikkona. Oli selkä-> vasen jalka sen verta jumissa että päätin ottaa varman päälle ja pyhitin sen päivän venyttelylle. Paikat aukes, mutta torstai aamulla eli eilen mulla jysti päätä. Nappasin kotona pillerin ja vielä jossain vaiheessa päivää töissä. Ei mitään apua. Tai kipu meni ja tuli. Ilmeisesti kun ajatukset käänty tulevaan lenkkiin niin kipu palas...=D Kotona illalla n.18 maissa kipu oli taas menny ja ruuastakin oli jo 2,5h niin päätin ottaa ittiä niskasta kiinni ja mennä sinne hiton lenkille. No arvatkaas mitä? Lenkkivaatteet päällä päätä jyski jälleen armottomasti. Aattelin että vitut ja iskin musat korville. Päättelin että jos tää on sitä mitä luulen (eli epäuskoa itseeni) niin kipu häviää kun pääsen vauhtiin. Ja niinhän se teki. Uskomatonta.
Mut mun piti kyllä ylipuhua itseni lenkin alussa hölkkämään KOKO lenkki. Alussa jo muka puuskututti ja jotain. Hahhah. Eihän mua ees oikeesti hengästyttänyt eikä mihinkään eli selkään/jalkaan sattunut. Sovin itseni kanssa että vasta kun olen henkihieverissä saan antaa itselleni luvan kävellä.. 
Ja oikeesti ei mua hirveesti hengästyttänyt lenkin jälkeenkään. Kun oli portilta käppäillyt sisälle huomasin että en ollut tippaakaan hengästynyt ja piti oikein miettiä olinko ollut ollenkaan. Tulin siihen tulokseen että jonkin verran kyllä (sykejakauma kuitenkin 2% kevyt, 3% keski ja 95% kova) mutta olin palautunut siinä 20metrissä käveltyäni sisälle. Eli ei mulla rapakunto ole vaikka niin yritän uskotella itselleni.

Kuis mä saisin luottoa itseeni?! Toivotaan että osa ratkaisua on se että olen vihdoin tiedostanut ongelman..Hohhoijaa.